maanantai 14. maaliskuuta 2011

Valitusta tyhjästä: 3h työkkärissä

Työkkäri on siitä hieno paikka, että ihmiset jonottavat monta tuntia mukisematta. Missä muualla istutaan kiltisti numerolappu kädessä tunnista toiseen ilman lehtiä, telkkua, kahvia tai edes vesiautomaattia?

Sain numeron 95, ja viimeksi koppiin oli päässyt numerolla 73. Jeps. Tiedossa piiitkä odotus. Onneksi näin kaverini, jonka piti toimittaa todistus raskaudesta "päivystykseen" johon voi mennä ilman vuoronumeroa - edellä oleva oli jonottanut 2h.

Oman vuoroni vihdoin tultua (1,5h odottelun jälkeen) täti kysyi multa: "onko sun tilanne nyt sellanen että sun pitäisi mennä tonne yläkertaan vai riittääkö että uusin tästä alhaalta?" Hah, mistä MINÄ sen tietäisin?

No, koska haen yhteishaussa opiskelemaan, mun on mentävä sinne yläkertaan päivittämään työnhakusuunnitelma. Odotusaika 1h.

Yläkerrassa sentään on kahviautomaatti, mutta konekahvi tietysti maksaa. Vesipulloa ei tee mieli täyttää likaisen vessan kraanan alla. Jano. Nälkä. Tylsää.

Sitten mielenkiintoisia tukikiemuroita: Työttömän työnhakijan (eli kokonaan työtön tai osa-aikaisesti töissä), omaehtoista kouluttautumista (esim. AMK) tuetaan kahden vuoden ajan työttömyysetuudella, mutta jos ennen koulun alkua saa kokoaikatöitä ja joutuu opiskelun vuoksi irtisanoutumaan, ainoa vaihtoehto on opintotuki.

Yläkerrassa printatiin ne tiedot, jotka alakerran täti koneelle kirjoitti ja päätettiin että tulen sitten uudelleen kun saan tiedon pääsenkö kouluun vai en ja katsotaan tilanne silloin. Eli täysin turha tämä toinen jonotus.

Nyt täytyykin miettiä, kannattaako hakea kokoaikaisia töitä viideksi kuukaudeksi, jos sillä menettää kahden vuoden työttömyysetuuden?
Ja miksi haluaisi työttömyysetuutta, jonka suuruus on 533€ miinus 20% ennakonpidätys, jos opintoraha (10% ennakonpidätyksellä) + asumislisä (veroton) on enemmän?
Opintotuen lisäksi saa kuitenkin tienata jonkin verran, kun taas ansiotyöstä saatava palkka vähentää työttömyysetuutta.

Nää on miettimisen arvoisia asioita. Onko näillä kiemuroilla kenties tarkoitus aktivoida työttömien laiskistuneita aivoja ja tuoda tylsiin päiviin sisältöä?

ERÄÄN MIEHEN TARINAA:

Erään keski-ikäisen miehen puhelimeen tokaisema lausahdus herätti huomioni:
Mä oon vuodesta -72 maksanut näitä maksuja ja nyt toteen että tää on ihan kaheli systeemi!

Kyseessä oli kuljetusalan yrittäjä, jonka selkä prakaa. Lääkäri on kieltänyt kuorma-autoilun (luultavasti lastaamisen vuoksi) mutta autoa saa ajaa "oman harkinnan mukaan". Mies pohti ääneen kenen on vastuu jos hän kahden kolmiolääkkeen vaikutuksen alaisena ajaa taksia ja jotain sattuu. Hyvä kysymys.

Ja jos autoilua ei ole kielletty, onko mahdollista kieltäytyä harjoittamasta ammattiaan muuten kuin omakustanteisesti säästöjään käyttämällä?

Toimeentulotuki häneltä oli evätty ja asumistuessakin oli jotain ongelmaa, joten hän elää pelkän sairauspäivärahan turvin. Ei kuulemma ole varaa maksaa asuntolainaa, eikä firman kuljettajan palkkaa. Ulosotossa on jo tv-lupa ja joitain pikkusummia.

Hän myös monin sanakääntein moitti toimeentulotuen hakemisen hankaluutta.

Niinpä! Jos on vuodesta -72 maksanut kiltisti verot ja ajatellut että omalla osuudellaan pyörittää hyvin toimivaa hyvinvointivaltiota, karu totuus iskee vasten kasvoja kun joutuu itse lomakehelvettiin.

Toki kuulin keskustelusta vain toisen puolen, mutta näillä tiedoilla voisi kuvitella, että ainakin kahden perheen toimeentulo on vaakalaudalla: yrittäjän ja työntekijän.Vaikka työntekijä saisi palkan aikanaan palkkaturvasta, ehtii monet laskut erääntyä ja kasvaa korkoa.

Samainen mies oli ollut työkkärin myyntikurssilla, jossa "hänestä koulutettiin myyntimiestä". Koulutuksen hän joutui jättämään kesken, koska työkkäri ei voinut laittaa häntä työharjoitteluun selkäongelman vuoksi. "Jos mä myyn jotain taloja niin en mä niitä joudu asiakkaalle kantamaan." Niinpä, mutta myyntityötä ja harjoittelupaikkaa ei saakaan valita sen mukaan mitä haluaa myydä, vaan sen mukaan missä tarvitaan ilmaista apua, eli kaupassa.
 __

Miettimisen aihetta niille, joiden mielestä kaikki työttömät ovat lusmuilijoita ja laiskureita, joiden mielestä ainoa oikea tapa elää on tehdä työtä riippumatta siitä pitääkö työstään vai ei, ja niille, joiden kuvitelmissa on että sosiaalietuuksien saaminen olisi jotenkin helppoa.

On totta, että Suomessa sosiaaliturva on parempi kuin monessa muussa maassa, ja hyvä että jostain saa jotain tukea elämiseen jos työtä ei ole, mutta systeemi voisi toimia paremminkin.

Työttömätkin kaipaavat arvostusta ja inhimillistä kohtelua, niin se pukumies salkkuineen mun vasemalla puolella kuin sairas yrittäjä oikealla. Ja tietysti tämä kuusi tutkintoa opiskellut osa-aikainen ryhmäliikuntaohjaaja ja urheilija siinä keskellä!

Ei kommentteja: