sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Täydellinen päivä :)

Millainen oli sun täydellinen päivä?

Täydellinen voi olla monella eri tavalla. Tää oli yhdenlainen täydellinen päivä.

Koska en mennyt juhlimaan kurssin päättymistä eilen, vaan käperryin kullan kainaloon katsomaan leffaa karkkipussin kanssa, nukuin yön paremmin kuin pitkään aikaan ja heräsin pirteänä ja iloisena :)

Aamupuuron jälkeen höntsäilin kotona kaikenlaista turhaa, ja oli ihanaa kun voi tehdä sitä hyvillä mielin, ilman minkäänlaisia omantunnontuskia.
Tiksun kanssa ulkoilun jälkeen vedettiin välipalapirtelöt ja lähdettiin salille. Tein "lajitreeniä", eli pääasiassa vapariin vaikuttavia harjoitteita. Ojentajat on vieläkin perjantain käsitreenistä arat.

Salin jälkeen ajeltiin Jumbon Classic pizzaan lounaalle.
Se niiden Ruccola on ihan paras, edelleen, mutta hyvänä kakkosena ja virkistävänä vaihteluna Salmon Ruccola on myös loistava vaihtoehto.

Kalaahan pitää syödä sen terveysvaikutusten vuoksi, joten Salmon Ruccolahan on suorastaan terveellinen
- on lohta ja on salaattia.. ;)



Aika nopeasti onneksi saatiin paikat. Ennen meitä ei ollut kuin yks pari odottamassa, mutta odottelu tuntui silti ikuisuudelta.

Odottavan aika on pitkä

Mutta oli se taas odottamisen arvoista.

Salmon Ruccola

Tällä kertaa maltoin ottaa loppupuoliskon mukaan enkä ahminut ähkyyn asti. Repeämisvaarassa olevan vatsan kanssa on kurjaa vyöryä kauppakeskuksen käytävillä saati kierrellä liikkeissä.

Jälkkäriksi Fazerilta kahvia ja kinuskikakkua:


Kaupasta ei sitten kaiken tämän jälkeen lähtenytkään mukaan oikeastaan muuta kuin hedelmiä.
Täydellistä!! Näitä päiviä kun vois olla enemmän - niin varmaan niihinkin kyllästyis.

Tämä se vasta on (fitness) elämää :D

Ei kommentteja: