lauantai 19. maaliskuuta 2011

PT-kurssin päättökoepäivä

Tänään 10.00 starttasi PT-kurssin päätökoepäivä kirjallisella kokeella.
Tunnelma oli jännittynyt ja luokassa oli poikkeuksellisen hiljaista, vain muutamia hysteerisiä naurahduksia ja jännittyneen pinnallista hengityksen suhinaa.

8 kysymystä, 2h aikaa.
Palohälytys katkaisi ajatukset 1h 15min kohdalla: kaikki ulos!

Ulkona täristessä kävi mielessä, että taskussa olevalla puhelimella olis helppo tarkistaa muutama fakta, joko netin kautta itse tai kilauttamalla kaverille - jos muistaisi yhtäkään kysymystä!
Enhän mä oikeesti voisi huijata. Pulssi kiihtyi jo pelkästä ajatuksesta, joten parempi pysytellä kaidalla tiellä ;)

Ulkoilu hieman katkaisi ajatusta, mutta draivi löytyi taas kun sormet alkoi sulaa ja kynä pysyi taas kädessä.

Ehdin jopa lukaista vastaukset läpi ja tarkistaa että papereissa oli nimi, kun aikaa oli jäljellä 4min. Täpärälle meni, mutta toivotaan että vastauksissa on se kaikki mitä pitääkin. Ainakin kirjotin minkä käsistä lähti. Vaikka enemmän olisin tiennytkin, en ainakaan olisi ehtinyt enempää kirjottaa!

Kirjallisen osuuden jälkeen alkoi käytännön näytöt ja loppuraportin esittelyt.

Tehtävä nro 1.
"Ohjaa penkkipunnerrus kokemattomalle asiakkaalle. Tee myös liikkeen pääsuorittajalle venytys."

-Peace of cake! Ehkä..Unohdin kertoa asiakkaalle miksi liikettä tehdään ja miksi juuri sitä liikettä kannattaa tehdä. Jos totta puhutaan, en unohtanut ei vaan tullut edes mieleen että pitäisi kertoa!
Kun käsketään ohjata liike X, jotenkin ei osaa ajatella että toiselle pitäisi perustella miksi sitä tehdään ;)

Tehtävä nro 2.
Ohjaa harrastejääkiekkoilijalle lajinomainen, lajia tukeva harjoite.

- Hetken pohdinnan jälkeen valitsin sivukyykyn, jota myös luistelukyykyksi kutsutaan. Siinä muistin kyllä perustella miksi juuri tämä liike on ko. asiakkaalle hyödyllinen. Ehkä sen vuoksi sain anteeksi sen, etten ollut ekassa kertonut. Palaute tuli siis vasta lopuksi eikä siitä saanut vinkkiä kakkostehtävään.
Näyttö meni läpi, joten iso huokaus siitä :)

Osalle ruoka maistui paremmin ja osalle huonommin - riippuen oliko oma näyttö edessä vai takana
Loppuraportin esittelyssä olin viimeinen, koska vuorot tuli kyynärpäätaktiikalla. Kuka ensimmäisenä pomppasi penkistä ylös ja röyhkeimmin rynni lavalle, sai esitellä oman harjoitusasiakascasensa.
Päivän viimeinen esitys ei kiinnostanut enää ketään, ehkä vähiten esittelijää itseään ;)

kuva: Hanna Antti-Poika-Seppänen a.k.a Sports Lady
Annettu esittelyaika oli 3-5 minuuttia, ja suurimmalla osalla tämä ylittyi reilusti. Ehkä ajantaju katoaa puhuessa, jos siitä ei ole kokemusta, koska 10-15 minuuttia taisi olla keskimääräinen esitysaika.

Vasta tänään kuultiin, että pari viikkoa sitten palautettu tuotteistamisen tehtävä on myös yksi osa loppukoekokonaisuutta. Aika moni oli tehnyt sen vasurilla huitaisten, koska kuviteltiin, ettei siitä tule numeroa eikä se vaikuta mitenkää mihinkään. Heh. Onneksi kuitenkin vähän näin vaivaa vaikka melko heppoisesti sen teinkin.
Henkisesti raskaan päivän jälkeen oli ihana purkaa energiaa salilla käsitreeniin.
10minuutin lämmittelyn jälkeen crossarin polkemista olis voinut vaikka jatkaa, mutta heikonlainen ruokailu päivän aikana pisti säästelemään energiaa siihen varsinaiseen puskemiseen.
Ojentajadipit
Ojentajat niskan takaa taljassa
Ojentajapunnerrus taljassa
Pystysoutu taljassa
Vipunostot käsipainoilla
Hauis scott-penkissä
Hauiskääntö taljassa yhdellä kädellä



Huomenna on vielä luentopäivä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista. Eli osuus, joka ei ole pakollinen eikä siitä ole tenttiä, mutta se vaan on niin mielenkiintoinen ja hyödyllinen ettei pois kannata olla.
Ja sitten se onkin siinä. Puolen vuoden stressi ja pakerrus on ohi.

Parin viikon kuluttua tulee tulokset. Toiveikkain mielin odotellaan :)

Ei kommentteja: