maanantai 19. lokakuuta 2009

treeniä kovalla sykkeellä

vaikka tempo ja painot oli aika kohtuulliset.

Eilen jo mittailin kuumetta varmistaakseni, ettei väsynyt ja voimaton olo johdu kipuilusta. Ei ollu kuumetta, ei edes lämpöä, mut tänään voimaton olo jatkui, ei kuitenkaan ehkä niin pahana ku eilen. Suunnittelin opettelevani pumppia, meneväni spinnitunnille ja tekeväni vaparia, kunnes ymmärsin, et se spinni nyt ainakin saa odottaa aikaa kisojen jälkeen, ja treeniksi riittää kyllä ihan normi selkä-takareiska-olkapäätreeni jos olo ei oo kovin voimakas.

Mikä ihme saa edes ajattelemaan et tekis niin paljon kaikkee?! Ehkä se on tämä suorittajaluonne joka ei antais yhtään löysää itselle edes silloin, kun dieetti vetää viimisiään ja olo on niin heikko että nopeet käännöksetkin pyörryttää.

Sain ihan hyvän tuntuman selkään ja reisiin, vaik maven jätinkin väliin kun se paikka oli varattu enkä jaksanu (siis olisin viitsinyt mutta en ihan fyysisesti jaksanut) jäädä odottamaan. Pumpissa kuitenkin tulee tehtyä myös maastavetoja, joten ei siitä sen suurempia paineita.

Fillaroin treenin lopuks vielä 15min. joista 10min intervalleja ja 5min jäähdyttelyä. Syke oli korkeempi ku aikoihin, eikä laskenut kovin nopeesti eikä oikeestaan kovin alaskaan. Se viestis siitä, et en oo palautunut kunnolla, tai että olen todellakin kipeä/tulossa kipeeksi. Se e oikeestaan ees yllätä, kun vastustuskyky on aika heikko nyt dieetin jäljiltä, siihen lisäks pientä opiskelu- ja rahastressiä janyt nää superkylmät ilmat.

Uusin huomio on, et nilkat jäätyy! Varpaat ja sormet on ihan ok, mut nilkat ja ranteet on jäässä. Se sama sisäinen kylmyys on palannut myös, joka oli dieetin keskivaiheilla. Välillä oli jo parempi olo, mut nyt on taas suonissa kiertävä veri vissiin hileessä, kun koko ajan on kylmä, eikä treenikään lämmitä kunnolla.

Kisafiilistä koitan alkaa nyt nostamaan pikkuhiljaa. Enää kuitenkin tämä viikko pumppitreeniä ja loppuviikosta jo kevennetään. Lauantaina vaparia ja ens viikolla vaan kevyttä höntsäilyä. Ens viikolla aletaan myös taas värjäillä - just kun vanhat värit on melkein kokonaan kulunu pois. Eilen värjäsin tukkaa ja tänään ostin uudet tekoripset :) Strasseja pitäis kai alkaa liimailla, mut kouluhommat täytyy hoitaa ensin.. Pakinoimaan siis niin kuin olis jo!

---

Ei kommentteja: