keskiviikko 16. syyskuuta 2009

the most strangest day..

Aamu alkoi superhyvin: aamupaino oli -800g eilisestä! Pudonnut siis pitkästä aikaa, ja nyt alemmas ku vuosiin. Mentiin siis jopa alle lähtöpainon josta lihasta alettiin massakauden alussa kasvattaa. Johtuukohan suolailusta, hieronnasta, runsaasta aerobisesta, vai mahtaisko olla kaikkien yhteisvaikutus? ;) Melkein harmitti että on isompien kaloreiden päivä ja aamupuuroa sai vetää puoli desiä enemmän (siis hiutaleita) kuin normaalisti. Kerrankin kun se paino laskee niin ei haluis syödä enempää, mut kyllä se vaan näin täytyy tehdä. Eiks se oo ihan perusjuttu että suunnitelmassa on pysyttävä! Ja kai sitä jaksaa sit paremminn kun syö välillä enemmän..

Aamulenksu Tikon kanssa meni ihan kivasti, ja tein muutamia juoksuvetoja.. Enpä tiennyt että intervallia tulis vedettyä enemmänkin tänään!

Otin ison termarillisen kahvia mukaan ja lähdin kouluun. Mietin vielä aamulla että olisin tavoistani poiketen repäissyt ja laittanut päälleni hameen, tai jotain muuta "poikkeavaa" ihan omaksi piristykseksi. Ulkona totesin et kumisaappaat ja sadetakki olis ollu paras vaihtoehto, mut enää ei ollut aikaa palata vaihtamaan! Onneks en siis laittau hametta vaan ihan normivaatteet. Tennarit litisten juoksin kaatosteessa pysäkille, mut se bussi pirulainen lähti ihan mun nenän edestä. Seisoin jo oven takana mut kuski vaan kaasutti pois. Kurja! Sain sääliviä katseita sisällä istuvilta makustajilta.

Odottelin vartin verran ja punnitsin lähdenkö kotiin vaihtamaan vaatteita ja hakemaan sontsaa, mut en ottanut riskiä että myöhästyisin seuraavastakin bussista. Fiilistä ei yhtään parantanut se, että Sakke soitti ihan vaan kysyäkseen otinko sateenvarjoa kun sataa niin paljon. No en ottanut, ja huomasin kyllä että sataa, kiitos vaan kysymästä!

Bussissa huomasin vesipullon jääneen taas kotiin. En normaalisti lähde mihinkään ilman pulloa, mut nyt on pari kertaa sattunut niin, että laukkua vaihtaessa pullo ei siirrykään muiden kamojen mukana. Kummallista.

Keskustassa oli vesisateesta johtuen ihan kauhee ruuhka, ja bussikuski jätti "ystävällisesti" pysäkkien väliin, ja taas sain juosta kaatosateessa. Ja tottakai just silloin satoi ihan superpaljon! Koitin mennä seiniä pitkin räystäiden alla etten ihan niin paljon kastuisi, mutta maa oli täynnä niin isoja lätäköitä ettei edes mun jättiloikalla päässyt niiden yli. Niinpä siis lätsähtelin kangaskengissäni keskelle lätäköitä. Ja kun räystäät loppui, juoksin taas pisaroita väistellen. Jossain vaiheessa en enää jaksanut välittää ees vesiliukoisesta ripsarista.

Aattelin kaiken tän jälkeen myöhästyväni koulusta, mut ilokseni huomasin että tää päivä alkoikin vasta varttia myöhemmin ku normaalisti :)

Koululla oli vastassa muutama muukin kastunut raukka, ja siinä yhdessä päiviteltiin että merkit oli niin selvät et olis vaan pitänyt jäädä kotiin. Kaivoin repusta sen termarin ja huokaisin et edes yks ilo mun päivässäni on kun on lämmintä kahvia -mut tottahan se termari oli kaikessa juoksussa hajonnut ja se kahvi oli ihan lasinsirumössöä!! Onneks huomasin sen ennen ku join! Se siitäkin ilosta siis.

Onneks päästiin kotiin jo hyvissä ajoin, heti kun luennot loppui, ja tällä kertaa otin pienen pyrähdyksen ilman sitä vesisadetta. Onneks oon lenkkeilly ahkerasti ja tollasen pienen sprintin voi vetää suuremmitta ongelmitta ;) Ei ees pahasti hengästyttäny ku juoksin bussin vierellä liikennevaloista pysäkille. Aattelin et en perhana vieköön odottele puolta tuntia taas jossain pysäkillä kun voin käyttää sen vaikka blogin päivitykseen ;) Ärsyttävää et ihmiset ei väistä vaik näkee et toisella on kiire!

Nyt on päiväkahvit juotu ja tähän mennessä tapahtuneet purettu ja jaettu, joten voin hyvin mielin lähtee tekee vaparia ja selkä-takareiskatreeniä.

Ai niin, olisko ollu maanantai kun postiluukusta kolahti uusi Oxygen, ja ihmettelin ku just viimeviikolla tuli Oxygenin rasvanpolttospeciaali (ja saatekirjeessä luki jotain että: tätä todella tarvitset tms. joka vähän hymyilytti. Mistähän ne siellä jenkkilässä tiesi?). Siinä varsinaisessa lehdessä oli jotain juttua että seuraavassa, elokuun numerossa on sitä ja tätä, ja pienessä dieetin sumentamassa päässäni kelasin mitä kuuta nyt eletään, mut aattelin sitten että ehkä piskuiseen Suomeen lähetetään vanhat numerot vähän viiveellä. No tänään tuli sitten taas Oxygen! Nehän on hurjiksi heittäytyny kun tänään tullut on lokakuun numero! Millon ollaan jäljessä ja millon ollaan edellä. En mää silti pahakseni pane että kahden viikon sisällä saan kolme hyvää motivaattoria tähän dieetin loppurutistukseen :D

.. ja tänään tuli myös verohallinnolta postia. Nyt ne oli huomioineet viimevuodelta matkakulut ja koulutusmaksut ja tämä opiskelija on erittäin tyytyväinen tulevaan joulubonukseen :D

---

Ei kommentteja: